Äidin ja isän mökillä on ihanaa. Päivät kuluvat verkkaisesti. Voi olla tekemättä mitään, tai sitten tehdä kaikenlaista. Juuri niinkuin itsestä tuntuu. Jos haluaa istua rantakivellä veteen tuijotellen, saa niin tehdä ihan rauhassa. Tai jos innostus iskee, puita riittää pilkottavaksi. Miten parhaimmalta tuntuu.
Veneilystä minä pidän. Sellaisesta verkkaisesta järviveneilystä (merellä en ole koskaan veneillytkään). Mökillä on jo pitkään ollut kaksi venettä. Toinen, uudempi, on kevyesti soudettava puuvene, ihanasti tervalta tuosuva. Mutta sitten on moottorivene. Vene joka oli hieno ja uusi ennen kuin olin edes syntynyt. Se on likimain 40 vuotta vanha, ja herättää paljon ihania lapsuuskesien muistoja. Silloin tehtiin pitkiä kala-retkiä. Otettiin eväät mukaan. Päiväunet nukuttiin veneen pohjalla.
Muistan, kuinka veljeni teki kerran huikean rohkean teon ja hyppäsi veneestä liivit päällä järveen, keskellä syvintä järven selkää. Muistan kuinka hän virnuili kelluessan pelastusliivien varassa. Ihailin, itse en olisi uskaltanut.
Lempipuuhani oli maata veneen pohjalla katselemassa pilviä. Tai sitten luin. Makasin siellä pyyhkeiden päällä ja luin kaikki Peppi -kirjat.
Mökillä kuuluu pelata korttia. Maijaa ja Kasinoa. Ja tietysti Pasianssia. Muistan monet pimeät syksyillat, kun lätkittiin Kasinoa kynttilän valossa. Marjapussiin minua ei otettu mukaan, kukaan ei halunnut parikseen, koska en osannut kunnolla sääntöjä (kerran ottivat säälistä, peli kesti myöhään yöhön, minä väsähdin muut nauroivat kun en tajunnut sääntöjä, suutuin ja kortit lensivät nurkkaan). Tänä kesänä S on oppinut pelaamaan Maijaa.
Illalla saunan jälkeen on ihana pujahtaa pehmeiksi pestyihin lakanoihin. Jotka nekin osaavat kertoa monta tarinaa lapsuuden kesistä.
