Blogihiljaisuuden syyn tiedättekin :)
Meillä menee oikein hyvin. Arki vauvan kanssa sujuu helpommin kuin olin kuvitellutkaan.
Eniten olin aavistellut pahaa aamuista. Kuinka saan vauvan syötettyä, vaatetettua ja vaipatettua, laitettua aamupalan isommille, letitettyä hiukset ja vielä laitettua itsenikin valmiiksi.
Mutta kaikki on sujunut hyvin, S ei ole kertaakaan myöhästynyt koulusta (vaikkakin toisinaan otamme matkalla pari juoksuaskelta, että ehdimme ajoissa pysäkille).
Matka pysäkille on sen verran vaarallinen suurten tietöiden vuoksi, että haluan saattaa koululaisen sinne. Pysäkillä S nousee bussiin ja iloisesti vilkutellen ja lentosuukotellen lähtee matkaan.
Isommat ovat vähitellen huomanneet, ettei vauva ole vienyt heiltä äidin rakkautta, että äidin sylissä on tilaa heillekin. Pikku s vielä toisinaan tirauttaa itkut, kun äiti ei ehdi olla heidän kanssaan niin paljon kuin ennen. Oikeasti meillä on nyt paljon enemmän yhteistä aikaa, kuin ollessani töissä. Mutta ymmärtäähän tuon tunteen. Kun ei enää olekaan se perheen pienin. Vaikka vielä pieni 5-vuotias onkin.
Itse huomaan nauttivani tästä vauva-ajasta eniten. Asiat menevät rauhallisesti omalla painollaan, turhista asioista ei murehdita.
Selma syntyi tasan viisi viikkoa sitten, tuntuu että siitä on jo ikuisuus.
