10.10.2011

muutto

Siirryin tänne. Tulkaa perässä!

20.6.2011

vessajuttuja ja vuosipäivä

 

Eilen juhlittiin S:n nimipäivää. En ollut koskaan suunnitellut, että nimeäisin lapseni samalla kirjaimella alkaviksi, oikeastaan päinvastoin. Itse olen J-sisarussarjan lapsi enkä aikonut jatkaa sitä perinnettä. Siinä vain kävi niin.

Viime viikolla juhlittiin hääpäiväämme. Tai no, minä podin migreeniä ja mies oli pitkän ja kiireisen työpäivän jälkeen puolikuollut. Keitettiin kuitenkin illalla leivoskahvit. Pikku s oli askarrellut jo viikkoja aiemmin meille vuosipäivälahjat. Hänen rakkautensa ja arvostuksensa vessapaperihylsyihin on uskomatonta. Ehtymätön materiaalilähde, josta saa aikaan vaikka mitä. Viimeisimmille kaverisynttäreille hän teki kortin hylsystä: "kato näin: leikataan se auki ja litistetään. siinä on korttipohja!" Alan vähitellen ymmärtää, miksi hän varastoi tyhjät hylsyt vessan nurkkaan, eikä vie niitä roskikseen.

Eilen mietin, miten on mahdollista, että olemme asuneet samassa talossa todella mukavien ihmisten kanssa ainakin viisi vuotta, emmekä ole tätä aiemmin tutustuneet. Hyvä kuitenkin että edes nyt. Tuli vaan sellainen olo, että olenko elänyt elämääni laput silmillä, vai olemmeko muka kulkeneet pihan läpi aina eri aikaan. Perheen tyttö oli meillä eilen ensimmäistä kertaa sisällä leikkimässä. Pikku s piirsi vessan oveen merkin, että kaveri osaisi tarvittaessa oikealle ovelle. Tuo merkki on mielestäni niin hieno, että taidan oikein kehystää sen tuohon oveen.

Haluaisin blogini kuvat isommiksi, niinkuin monessa muussakin blogissa on. Kukahan osaisi neuvoa tietokonetumpeloa?

10.6.2011

sireenien huumaava tuoksu


Keittiössä oleva mummon vanha kaappi vaatii kimpun sireeninoksia tähän aikaan vuodesta. Kaapin päällä kukkien on hyvä olla. Siinä mummokin niitä piti.
Kaapin päällä, ruukuissa, kasvaa rakkaudella myös äitienpäivälahjaksi saatu sitrus (kasvatettu greipin, eppelsiinin tai mandariinin siemenestä) sekä peikonlehden poikanen.

Ja kaapissa astiat. Niin ihanasti, että ovia tekisi mieli pitää aina auki.

23.5.2011

häät



Nyt, tätä kirjoittaessani, ulkona pauhaa kesän ensimmäinen ukkonen. Nautin. Hiukan kadehdin parvekkeella villaviltin alla nukkuvaa Selmaa. Ehkä parvekkeelle pitäisikin ruokapöydän sijaan laittaa riippumatto (tai kaksi), että voisi itsekin ottaa sadepäivän torkut ulkona.

Hymisen vieläkin onnellisena lauantain juhlista. Järjestimme yllätyshäät ystävillemme, jotka menivät naimisiin pienin juhlin vain lähimmäistensä läsnäollessa. Kutsuimme hääparin lapsineen meille aivan muunlaisin verukkein ja saimme huutaa: "yllätys!" Pitkän pöydän ääressä kuusi aikuista ja kahdeksan lasta. Pöytä täynnä hyvää ruokaa ja juomaa. Naurua, laulua ja yllinkyllin iloista mieltä. Mietin, että tällaisista hetkistä syntyy niitä parhaita muistoja.

5.5.2011

rakkaudella ystävälle





Pikku s teki ystävälleen synttärilahjan. Kangastussit ovat mainio keksintö.

29.4.2011

nyt pukkaa raitaa!


Hain äidin varastoista jämälanka-herkkuja. Nyt pukkaa raitaa! Pikku s saa sateenkaari-villatakin. En ole hetkeen neulonut mitään, nyt hurahdin täysin. Jämistä on niin hieno tehdä, tekeminen on silkkaa väri-iloittelua, terapiaa. Vielä en edes tiedä kumpi on oikea, kumpi nurja puoli.

21.2.2011

valokuvahippaa



Leikittiin isoimman ässän kanssa valokuvahippaa. Leikki menee näin: toinen istuu sohvalla kameran kanssa. Toinen yrittää juosta ohi niin vikkelään, ettei kamera kädessä oleva ehdi ottaa juoksijasta kuvaa. Yksinkertaista, ja paljon hauskempaa kuin miltä ehkä kuulostaa :)

15.2.2011

ystävyydestä




Juhlittiin ystävyyttä, joka on kestänyt jo yli neljännesvuosisadan.

Syötiin ihana lounas:
-rucolaa
-tomaattia
-bataattia
-fetaa
-kikherneitä
-papuja
-mausteita

Lounaan päälle keitettiin kahvit ja herkuteltiin täytetyilla tuulihatuilla ja luksusluokan suklaakonvehdeilla. Mietittiin, että ollaan me aika vanhoja. Ystävyyttäkin kestänyt jo yhden rokkistaran elämän verran.

29.1.2011

kirpputorilla


Uuden vuoden hyväksi aluksi varasin kirpputorilta pöydän. Viikko on nyt mennyt ja toinen alkamassa. Onhan siellä jotain mennyt kaupaksikin, mutta edellisen postauksen kellon lisäksi mukaan on tarttunut muutakin. Käyhän se näinkin: myyn tarpeetonta pois ja rahoilla ostan tarpeellista tilalle. Vähän kuin vaihtaisi.

Kuvasin yhden päivän ostokset uudella keittiönpöydällämme. Pöytä löytyi vanhempieni kellarista, on mummon ja papan peruja.



Buying and selling at fleamarket. Things that I've bought are photographed on our new kitchen table. Table used to belong to my grandparents.

26.1.2011

che ora è?



Pikku s löysi kirpputorilta itselleen seinäkellon. Se on tosi hieno.

Asiaa kysyneelle tiedoksi: seurakunnan tiloista varastamani peikonlehdenpistokas voi oikein hyvin. Kasvattaa pitkiä paksuja juuria ja puskee jo uutta vihreää. Pian on istutuksen aika.


Little s found a beautiful clock from the fleamarket.
My stolen sprout is doing fine. Soon ready to be potted.