talvi

Tänään totesin, että onpas kiva kun lunta ja pakkasta on ollut jo monta päivää peräkkäin. Se kun ei enää ole niin itsestäänselvä asia.

Valoa saisi olla enemmän, sitä aurinkoa. Kiitos.

mattomuistoja

Olen useaan otteeseen kuullut keittiössä syönnin jälkeen lauseen "mitkä on mun käärmeitä?" tyttöjen puheessa. Olen ohittanut lauseen puolihuolimattomasti, kunnes tässä eräänä päivänä hoksasin kysyä heiltä mitä lause tarkoittaa. Kyseessä on leikki. Meillä on keittiössä raitainen räsymatto, jonka raidat ovat käärmeitä. Toinen sanoo toiselle mitkä ovat hänen käärmeitään, esim. "siniset ja valkoiset on sun käärmeitä". Sitten toinen kulkee maton päästä päähän astuen vain omille raidoilleen/käärmeilleen. Toisen käärmeet kuulemma purevat.

Kun äitini pari vuotta sitten kutoi maton keittiöömme, tilasin raitamaton jossa on sinistä ja vihreää ja ehkä vähän valkoista. Äiti kutoi maton oman äitinsä leikkaamista matonkuteista. Kun matto oli valmis ja keittiössämme, äidin sisko tuli käymään. Yhdessä äitini kanssa he muistelivat mikä mikäkin kangas matonkuteissa oli ollut. Yksi oli ollut mummon mekko, johon liittyi hyviä muistoja, yksi vanha pussilakana, joku isänsä paita.

Rakastan tuota mattoa. Toki se on kauniskin (vaikka jo kovia kokenut..), mutta siihen liittyy niin paljon muutakin kuin vain tehtävänsä mattona. Mietin, muistavatkohan lapseni käärme-leikkinsä samanlaisella lämmöllä, kuin äitini ja tätini siihen kudottujen vaatteiden tarinat.

Tänä keväänä aion opetella kutomaan mattoja. Kangaspuut ovat jo valmiina.

"pahtar"

Tytöt katsoivat joululoman aikaan mummilassa videolta Prinsessa Ruususen, siis sen Disney -version. Itse en olisi sitä vielä kohta 4-vuotiaalleni näyttänyt, mutta kun takakannessa kerran oli suositusikärajana 3, olivat päättäneet mummin kanssa sen katsella. Aika jännittävähän se oli ollut, ja paljon ajatuksia ja tunteita herättävä. Tarinaa oli puitu kovasti, pohdittu ja kyselty, ja tarinaa tietysti leikitty. Mummilassa on rukkikin, joten pääsivät hyvin tunnelmaan..


Myöhemmin kotona vanhasta värityskirjasta löytyi Prinsessa ruususen linna, ja työstäminen jatkui. Linnaan ilmestyi hahmoja tytön kertoessa tarinaa: surullinen äiti vasemmanpuoleisessa tornissa etsimässä Ruususta, hyvät haltijat kuvan alareunassa taikasauvoineen, prinsessa makaamassa valkoisessa tornissa sata-vuotisessa unessaan, prinssi menossa pelastamaan prinsessaa suudelmallaan. Ja viereiselle tyhjälle sivulle ilmestyi mustalla piirretty salamoiden ympäröimä vihainen "pahtar".


Tyttö ei ollut ahdistunut kun näitä teki. Istuimme yhdessä keittiön pöydän ääressä, minä kalenteriani samalla selaillen, siskonsa omiaan piirrellen. Puhetulva oli kova ja kynät viuhtoivat menemään. Oli selvää, että asia oli käsiteltävä.


Tämän piirrustushetken jälkeen prinsessasta tai pahattaresta ei juuri ole kuultu, kuin ihan ohimennen. Lapsi sai asian käsiteltyä.

Minulla on muutaman viime päivän ollut apea olo pienen kaltoin kohdellun koululaisen takia. Aivan sattumalta olemme hiukan tutustuneet, en tiennyt hänestä mitään, kun hän ilmestyi leikkipuistoon yhtä aikaa. Suloisista suloisin, mutta selkeästi hylätty, kipeästi turvallista aikuista tarvitseva. Olen puuttunut asioihin, ollut yhteydessä viranomaisiin, saanut kuulla surullistakin surullisempia asioita hänen elämästään. Olen tavannut hänet useamman kerran ja aina tehnyt kaikkeni, jotta hän saisi edes pienen hippusen tunnetta siitä, että hänestä välitetään ja että hänestä pidetään. Kunpa voisin vain ottaa hänet syliini ja halata huolensa pois. Olen valvonut öitä, murehtinut päiviä, itkenyt. Tällaista pahaa ei ihan vaan piirtämällä taida saada pois.

kevät tuli kotiin

Ostin kevään ensimmäisen kimpun tulppaaneita. Laitoin pieniin maljakoihin ympäri kotia, kaksi tuonne, kolme tänne..

Vaikka sää on pilvinen, harmaa ja märkä, kukista aistii jo valon ja lämmön. Hoitavat kaamoksesta uupunutta sielua.

kalentereista

Päätin pistää asioihin ryhtiä. Ostaa kalenterin ja ryhtyä käyttämään sitä. Vaan kun, olen kranttu. Jos haluan, että tärkeät asiat pysyvät päivämäärissään, kalenterin tulee olla sellainen jota katselen ilolla vuoden jokaisena päivänä.

Yksi oli ihana, mutta liian painava (haluan/tarvitsen kalenterin, joka kulkee mukanani). Toinen liian pliisu. Ja kolmas, joka oli kätevä ja kaunis, toi sittenkin mieleen terveysside-mainoksen. Se siitä siis.


Ja sitten. Sitten näin ihanaisen muistikirjan. Onneksi mukana oli ystäväni, joka ei pidä päähänpistojani typeryyksinä, vaan näkee niiden mahdollisuudet.


Muistikirja muuntui kalenteriksi. Sivun jako kahteen päivään. Lisäksi löysin hauskoja tarroja tärkeitä päiviä koristamaan.


Oi kun olin ostokseeni tyytyväinen!
Ja sitten me tytöt paineltiin kaupungin parhaaseen kahvilaan ja leffaan.

pahan päivän pelastus

Olen ollut huonolla tuulella koko vuoden. En pursua haaveita ja suunnitelmia uuteen vuoteen. En ole lupaillut mitään, enkä esittänyt sen kummempia toivomuksia.

Ei päivässä sinänsä mitään pahaa ole ollut. Ollaan oltu luistelemassa, silitin vinon pinon pyykkejä, katsottiin elokuvaa. On vaan sellainen "mikään ei iske eikä innosta" -päivä. Vähän ehkä haikeakin jostain syystä.

Kunnes. Kunnes näin illan tullen keksin kaivaa pitkästä aikaa Intian -kuvat esiin (vuodelta -95-96). Ovat dioina, projektoria ei tällä hetkellä ole. Ei edes valopöytää. Mutta mikä tunne, kun noita kuvia katselin lamppua vasten! Sydämessä hakkaa ja pakahduttaa ja läikkyy. Se vuosi oli hyvin tärkeä.

Oli ihan pakko kuvata näitä koneelle. Täytyisi tehdä se myös ihan oikeasti ja laadukkaasti (olisittepa vaan nähneet kuinka keikuin keittiön tuolilla käsi "ei niin vakaana" kuvia hehkulamppua vasten ottaen.. joissain kuvissa heijastuu kamerakin. Pro-työtä, sanoisin ;)). Kas kun ei pukki edes pientä valopöytää älynnyt tuoda!

Minä. 13 vuotta sitten.

Nämä kuvat pelastivat päiväni. Siitä tuli hyvä. Ehkä niillä on merkitystä koko alkavalle vuodelle...