Alkuillan auringossa tehtiin tyttöjen kanssa retki lähimetsään. Joka puolelta puski silmuja ja versoja niin tohinalla, että tuntui ihan rikolliselta kävellä siellä tallaamassa niitä. Tuntui, kuin jokainen pullea silmu olisi suuri ihme.
(luonnon muotokieli on inspiroiva!)Löydettiin valkovuokkoja, sinivuokkoja, ketunleipiä, metsämansikanlehtiä. Kielojen varret loistivat kirkkaan vihreinä mattoina.
Paljon oli myös kasveja, joita emme tunnistaneet. Kasvikirjoihin on siis perehdyttävä.
(tämän kaunokaisen tunnistin näsiäksi)
6 kommenttia:
Upea tuo kiekura kasvi! Osan kasveista jopa tunnistan "täydessä loistossaan", mutta kasvuvaiheessa onkin usein sitten hankalampaa.
Hienoja värikkäitä kasseja mummot saivat!
Tosta kiekurasta avautuu saniainen, tai ainakin joku sen sukuinen kasvi. Olen jo monena vuonna ihastellut tuota alkua, se on aivan mahtava!
Kiekuroita voi myös syödä! kunhan ne keitetään ensin. maku muistuttaa kuullemma parsaa.
Aino: Oho! Vai että pataan? Tiedätkö mitä nuo kiekurat ovat nimeltään?
Upeita kuvia ja kasveja!
Kunpa kevät vihdoin eksyisi tänne pohjolaan, jäisivät pakkasyöt ja tiukat viimat, tulisivat aurinkopäivät ja reilut lämpöasteet!
Kiekurat on sananjalkoja, tuossa kiekuravaiheessa niitä kutsutaan kuolleenkouraksi, mistä tulee kyllä vähän karmaiseva olo kyllä.
Lähetä kommentti